Saarenmaalla, Virossa
on pyöreä lampi, jonka tiedettiin
olleen pyhä uhripaikka. Lammesta on muinaiskielessä
käytetty myös nimitystä Aluejärvi. Alue tarkoitti
suurinpiirtein samaa kuin pyhä, josta nykyisin käytetään usein
lainasanaa
tabu. 5), 6), 7)
Kristittyjen valloitettua Saarenmaan he hävittivät
saaren alkuperäisen kultuurin,
niin että Lammen historia ehti unohtua ja tilalle tuli
kristillisiä myyttejä.
Vuonna 1927 kaivosinsinööri I. Reinwald päätteli, että lampi on meteoriitin aiheuttama.
Samalle alueelle on syntynyt kahdeksan pienempääsivukraatteria. Pääkraatteri (Kaalijärvi)
on syntynyt meteoriitin
räjähtäessä osuessaan maahan
(räjähdyskraatteri). Sivukraatterit
ovat syntyneet meteoriitin palasten törmäyksestä (törmäyskraatterit). Nämä olivat
ensimmäiset
kraatterit, jotka tunnistettiin meteoriitin aiheuttamiksi. 2
Kun meteoriitti tulee suurella nopeudella ilmakehään, sen pinta kuumenee kitkan vaikutuksesta,
mutta sisus pysyy kylmänä. Pinta laajenee ja irtoaa sisuksesta, jolloin se hajoaa ja syntyy
meteoriittisade. Suuret palat synnyttävät kraattereita. Pienemmät kappaleet palavat ilmassa.
Kappaleet leviävät suurinpiirtein ellipsin muotoiselle alueelle. Riittävän suuri kappale luovuttaa
liike-energiansa räjähtämällä. Ellipsin isoakseli osoittaa meteoriitin tulosuunnan.
Lisäksi suunta saadaan kraatterin muodosta.
Saari nousee vähitellen merestä ja Reinwald päätteli, että kraatterin ikä
on korkeintaan
5000 vuotta, koska kraattereista ei ole löydetty merkkejä meren jätteistä.
Sota keskeytti kraatterin tutkimisen ja vasta 1955 pääsi Geologi A. Aaloen johtama
ryhmä jatkamaan tutkimuksia. Aluksi Aaloe arvioi kraatterin iäksi 3000 - 4000 vuotta,
mutta vuonna 1961 hän tutki radiohiilimenetelmällä kahdesta sivukraatterista (2 ja 5)
löydettyä hiiltynyttä puuta ja sai arvoja 2400 - 2900 vuosien väliltä. Niinpä
jonkinaikaa pidettiin hyväksyttynä ikänä n.2500 vuotta. Pääkraatterin pohjamudasta
tehdyt tutkimukset viitasivat lähemmäksi 4000 vuoteen, mutta vanhimmat löydökset
kraattereista ovaat n. 3500 vuotta vanhoja. Itse alueelta löydettyjä meteoriitin siruja
eivät ole ajoitettu. Sivukraattereista saadut tulokset vahvistavat kansantarinoiden
kertomuksia saarella pidetyistä tulista, tulen saari (kreikkalaisilla Thule), tulinen koski ym.
Tulet toimivat Auringon symbolina, majakkana ja valaistuksena.
Nykyisin monet geologit pitävät kraatteria 7500 vuotta vanhana, koska kauempaa
ympäristöstä on löytynyt 7500 vuotta vanhoista turvekerroksista avaruudesta peräisin
olevaa iridiumia. Löydökset kiertävät Kaalia melkein ellipsillä.
Jos kraatterin ikä olisi 7500 vuotta, olisi pitänyt
löytyä merielämän jätettä kraattereista,
sillä Kaali oli silloin aivan meren rannalla. Kalevalassa seitsemäs viidettä runossa
kuvattu vesien pakeneminen ja jälleen palaaminen olisi täyttänyt kraatterit vedellä.
Lisäksi kyseisen runon meteoriitin putoamiselle pitäisi löytää uusi kohde, koska
Itämerensuomalaiset eivät olleet vielä 7500 vuotta sitten paikalla. Toisaalta iridiumin
määrä lisääntyi jo ylemmissä 3800 vuotta vanhoissa turvekerroksissa, ja koska iridium
on noin kolme kertaa niin raskasta kuin rauta, ei se voi kiivetä ylöspäin, vaan vesi
vie sitä jatkuvasti
alaspäin.
Kalevalan seitsemäs viidettä (47.)runo kertoo kaikesta päätellen suurehkon meteoriitin
putoamisesta. Kaalin meteoriittikraatteri on ainoa tunnettu kraatteri, joka sopii tähän
kuvaukseen. On vain kaksi mahdollisuutta, joko Kalevala kertoo Kaalista tai sitten on
jossain kraatteri, jota ei ole löydetty. Kolmas mahdollisuus on,että olen erehtynyt
kertomusten suhteen.
Kalevalan seitsemäsviidettä runo on koottu monesta erilaisesta osasta, mutta suurimmaksi
osaksi se kertoo samasta asiasta. Alku vaikuttaa ensisilmäyksellä sadulta, mutta tarkemmin
analysoituna sen sisältö näyttää historialta ja tositapahtuman kuvaukselta.
Vaka vanha Väinämöinen kauan soitti kanteletta,
sekä, soitti jotta lauloi, jotta ilmankin iloitsi.
Se että Väinämöinen on vanha, viittaa siihen, että on kulunut puoli ihmisikää tapahtumasta,
koska myöhemmin ilmenee, että Väinämöinen oli nuori hyväkuntoinen tapahtuman aikoihin.
Ennen oli sukunimi sama kuin kotitilan nimi. Tässäkin tapauksessa lienee niin. Väinämöine
oli paikka, jossa hän asui.Väinämöinen tarkoittaa, että hän oli salmen asukas. Väin on
vironkielessä nykyisinkin salmi. Möinen nimen lopussaon ehkä samaa perua kuin suomen
moisio ja viron mõisa, eli salmen tila.
Soitto kuului kuun tupihin, ilo päivän ikkunoille.
Kuu tuvastahan tulevi, astui koivun konkelolle,
päivä päätyi linnastansa, loihe
latvahan petäjän
kanteletta kuulemahan, iloa imehtimähän.
Kun meteoriitti osuu loivasti ilmakehään, se näyttää kaukaa katsottuna laskeutuvan metsän
päälle ja pysyvän siinä hetken. Kun samalla Aurinko peittyy meteoriitista lähtevään savu- ja
pölypilveen, näyttää kuin Auringoksi koettu meteoriitti olisi pudonnut puun latvaan.
Meteoriitti oli Aurinkoakin kirkkaampi. Runo viittaa siihen, että siitä irtosi iso pala pintaa,
joka oli aluksi sirppimäinen kuin Kuu. Kaukana lähestyvä meteoriitti näyttää aluksi olevan
paikallaan "puun latvassa". Kaukaa katsoen ne vain putoavat alas ja peittyvät metsän suojaan.
Tänllainen näkymä sopii hyvin Irbenen salmen rannoilla asuvien kokemukseksi ja tapahtuma
koettiin seuraavanlaiseksi.
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
siitä päivän kiinni saapi, kuuhuen
käsin tavoitti,
kuun on koivun konkelolta, päivän latvasta
petäjän.
Ne kohta kotihin saattoi, pimeähän pohjolahan.
Päivä tarkoittaaa Aurinkoa. Louhi tullee sanasta louhikko. Kaali on Liivinmaalta katsottuna Pohjola.
Pohjalla tässä tarkoitettaneen kraatterin pohjaa. Toisaalta Pohjola on taivaan pohjan suunnassa.
Maa on useimmissa kielissä äiti. Maa on siis äiti tai yleensä nainen.
Maajumalan kulttipaikka Muhun saarella. Oikeassa portinpylväässä on Auringon symboli.
Louhi kuvastaa maaemoa, jonka suu on kraatteri ja meteoriitin räjähdyksessä ylös
nousseet kivet hampaita. Alla kuvassa on yksi Louhin hammas. Vuosituhanten
kuluessa hampaat ovat vähän kuluneet ja kraatterin reunat tasaantuneet. Toisissa
runoissa Pohjolan emäntä tarkoittaa todellista ihmistä.
Kätki kuun kumottamasta kirjarintahan kivehen,
lauloi päivän paistamasta vuorehen
teräksisehen.
Itse tuossa noin saneli: "Ellös
täältä ilman
pääskö,
nousko kuu kumottamahan, pääskö
päivä paistamahan,
kun en käyne
päästämähän, itse tulle
noutamahan
Kun oli kuu kulettanunna sekä päivä
saattanunna
Pohjolan kivimäkehen, rautaisehen kalliohon,
jopa valkean varasti, tulen Väinölän tuvilta:
sai tuvat tulettomaksi, pirtit valkeattomaksi.
Tässä puhutaan teräsvuoresta ja rautaisesta kalliosta. Se osoittaa, että runo on
syntynyt paljon tapahtuman jälkeen, sillä rautaa ei ennen tunnettu, mutta sitä tuli
suuri määrä meteoriitissa. Runon tekijä ei ollut putoamispaikalla, vaan joutui
käyttämään mielikuvitustaan.
Jo oli yö alinomainen, pitkä, pilkkoisen
pimeä.
Oli yö Kalevalassa, noilla Väinölän
tuvilla
sekä tuolla taivahassa, Ukon ilman istuimilla.
Tukela oli tuletta olla. vaiva suuri valkeatta,
ikävä inehmisien, ikävä itsen
Ukonki.
Väinölä oli lähellä putoamispaikkaa, mutta ei kuitenkaan lentoreitin kohdalla.
Ei savu-pölypilvi kovin suuurta aluetta pimentänyt. Toisaalta runossa ei kerrota savusta,
paineaallosta eikä kuumuudesta, jonka meteoriitti aiheutti alleen lentoreitillään. Joten
Runon tekijä asui eteläpuolella ja siellähän liiviläiset asuivat 4000 vuotta sitten.
Putoamispaikka siis oli todella pohjoisessa.
Tuo Ukko, ylijumala, itse ilman suuri luoja,
alkoi tuota ouostella. Arvelee, ajattelevi,
mikä kumma kuun e´essä, mikä
terhen päivän tiessä,
kun ei kuu kumotakanan eikä päivä paistakana.
Astui pilven äärtä myöten, taivahan
rajoa myöten
sukassa sinertävässä, kirjavassa kaplukassa;
kävi kuuta etsimähän,
päiveä tapoamahan;
eipä kuuta löyäkänä,
päiveä tapoakana.
Tämä kuvaa tilannetta, kun pölypilvi on väistymässä. Kun pilven reuna on noin 20 km
etäisyydellä, Auringon valosta sininen väri tavoittaa silmän syntyy pilven reunalle "siniset sukat"
Kauempana sininen väri haalistuu ja punsinen vihreä
ja oranssi väri vahvistuvat, syntyy "kirjava kaplukka".
Tulta iski ilman Ukko, valahutti valkeata
miekalla tuliterällä,
säilällä
säkenevällä;
iski tulta kyntehensä, järskytti
jäsenehensä
ylähällä taivosessa, tähtitarhojen
tasalla.
Saipa tulta iskemällä. Kätkevi tulikipunan
kultaisehen kukkarohon, hope'isehen kehä'än.
Antoi neien tuuitella, ilman immen vaapotella
kuun uuen kuvoamaksi, uuen auringon aluksi.
Neiti pitkän pilven päällä, impi
ilman partahalla
tuota tulta tuuitteli, valkeaista vaapotteli
kultaisessa kätkyessä, hihnoissa
hope´isissa.
Hope'iset orret notkui, kätkyt kultainen kulisi,
pilvet liikkui, taivot naukui, taivon kannet kallistihe
tulta tuuiteltaessa, valkeaista vaapottaissa.
Impi tulta tuuitteli, vaapotteli valkeaista,
tulta sormilla somitti, käsin vaali valkeaista;
tuli tuhmalta putosi, valkea varattomalta,
kätösiltä
kääntelijän, sormilta somittelijan.
Tässä on uusi tai ehkä kahden runon seos, jotka puhuvat samasta asiasta, mutta syy
ja seurassuhteet menevät ristiin.
Jatkossa seuraa tärkein dokumentti, joka osoittaa varmasti, että kyse on meteoriitista
eikä pelkästä mielikuvituksesta.
Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä
pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.
Realistinen kuvaus meteoriitin putoamisesta. Kun meteoriitin pintakuumenee nopeasti,
ei lämpö ehdi johtua sisäosiin. Pinta laajenee ja irtoaa. Ilman vastuksen kuumentamat,
hehkuvat kappaleet näyttävät reiiltä taivaassa. Kun
ne irtoavat peräjälkeen, ne näyttävät
tulevan "läpi taivahan yhdeksän". Kaalissa on yhdeksän kraatteria. Kuusi kirjokantta voi
olla runomitan vuoksi tai sitten, se kuvaa, että jotkut osat olivat niin liki toisiaan, että näkyi
selvästi vain kuusi erillistä "kirjokantta". Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa, joten
havaintoaikaa ei ollut paljon ja lisäksi häikäisy oli voimakas.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Veli, seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan, saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen, outo valkea valahti
yläisistä taivosista alaisihin maaemihin,
jos oli kuun kehänen eli päivän
pyöryläinen!"
Läksivät urosta kaksi. Astuivat, ajattelivat,
miten tuonne tullaksensa ja kuten osataksensa
tulen siirtymäsijoille, valkean valantomaille.
Tuskin Väinämöinen oli kovin vanha, koska hän jaksoi rämpiä pitkiä matkoja
soisessa maastossa. He kuvittelivat että Kuu tai Aurinko putosi. Ainoa tuli, joka
valahti voi olla meteoriitti. Salamasta ei voinut olla kyse.
Joki joutuvi etehen, melkeän meren tapainen.
Siinä vanha Väinämöinen alkoi
veisteä venettä,
alla korven kolkutella. Toinen seppo Ilmarinen
laati kuusesta meloja, petäjästä
järkäleitä.
Kuvaus sopii, että he tulivat Saarenmaan eteläpuolelta. Rannat olivat matalia, joten
niitä pitkin pääsi helposti etenemään. Neljä tuhatta vuotta sitten meren tapainen joki
oli hyvin uskottava. He eivät tunteneet silloin vielä rautaa ja tuskin pronssiakaan.
Heidän välieneillä tuskin
kovin hienoa venettä syntyi, pääasia, että se veessä menee.
Melatkin olivat järkäleitä.
Sai venonen valmihiksi hankoinensa, airoinensa;
niin veivät venon vesille. Soutelevat, joutelevat
ympäri Nevan jokea, Nevan nientä
kiertelevät.
Alkuperäinen joen nimi lienee myöhemmin muutettu tutummaksi Nevan joeksi.
Mikäli kyseessä oli todella Nevan joki, pitäisi kraatteria etsiä Karjalan kannakselta.
On tietysti mahdollista, että Pietarin kaupunki on rakennettu kraatterin päälle.
Neva tarkoittaa suota ja näitä nevajokia oli kyllä Saarenmaallakin.
Ilmatar, ihana impi, vanhin luonnon tyttäristä,
tuopa vastahantulevi puhutellen, lausuellen:
"Mitä miehiä olette, kuinka teitä
kutsutahan?"
Sanoi vanha Väinämöinen:"Merimiehiä
olemme,
minä vanha Väinämöinen, toinen
seppo Ilmarinen,
Vaan sano oma sukusi, kuin sinua kutsutahan!"
Vaimotuon sanoiksi virkki: "Minä olen vanhin vaimoksia,
vanhin ilman impilöitä, ensin emä
itselöitä,
joll' on vihki viien vaimon, muotokuuen morsiamen.
Minne te menette, miehet, kunne läksitte , urohot?"
Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkki noin
nimesi:
"Tukehtui tulonen meiltä, vaipui meiltä valkeainen.
Viikon on tuletta oltu, pimeíssä piileskelty.
Nyt on meillä mielessämme mennä tulta
tietämähän,
jok´on tulluttaivahasta, päältä
pilvien pu´onnut."
Tässä sanotaan suoraan, että meteoriitti on pudonnut, eikä kyseessä ole mikään pieni kivi,
koska sen seurauksena taivas on pimentynyt. Kun 1000 tonnia (ehkä enempikin) meteoriittia
murenee ja palaa ilmassa, se todella pimentää taivaan pitkäksi aikaa.
Vaimo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Tuli on tuima tie'ttävä, valkeainen vaaittava.
Jo teki tuli tekoset, valkea vahingot laati!
Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen
Luojan luomilta tiloilta, Ukon ilman iskemiltä
läpi taivahan tasaisen, halki tuon ihalan ilman,
puhki reppänän retuisen, kautta kuivan kurkihirren
Tuurin uutehen tupahan, Palvoisen laettomahan.
Runoa on ehkä vähän muutettu jäljestäpäin. Tuurin uusi tupa lienee ollut pääkraatterin
ympärille myöhemmin rakennettu, muurin erottama alue. Siinä ei ollut kattoa, se oli laeton.
Tuuri tai Taara oli muinainen jumala, joka lensi tarun mukaan Väike-Maarjasta
Saarenmaalle apuun. Viikinkien Tor lienee samaa alkuperää. Alueella palvottiin myös
Aurinkoa, jonka vuoksi korostetaan alueen katottomuutta. Alla vielä jäljellä olevaa
Sitte sinne tultuansa Tuurin uutehen tupahan
panihe pahoille töille, löihe töille
törke'ille:
rikkoi rinnat tyttäriltä, neitosilta nännit
näppi,
turmeli pojalta polvet, isännältä parran
poltti.
Noin 20 km/s lentävän meteoriitin pinta kuumenee ilmassa tuhansiin asteisiin ja siksi se
lähettää voimakasta ultraviolettisäteilyä. Se polttaa kaikki ihon ulkonevat osat kuten
tyttojen paljaat nännit ja ohuen kankaan
läpikin. Samoin koukussa olevat polvet
puhumattakkaan parrasta.
Äiti lastansa imetti kätkyessä vaivaisesssa.
Tuohon tultua tulonen jo teki pahinta työtä:
poltti lapsen kätkyestä,poltti paarmahat emolta.
Se lapsi meni Manalle, toki poika Tuonelahan,
ku oli luotu kuolemahan, katsottu katoamahan
tuskissa tulen punaisen, vaike'issa valkeaisen.
"Niin emo enemmän tiesi, ei emo manalle mennyt;
se tunsi tulen manata, valkeaisen vaivutella
läpi pienen neulansilmän, halki kirvehen hamaran,
Kaikenlaisiin manauksiin ja loitsuihin uskottiin. Karjaan kirkon katossa on kuvia erilaisista suojakeinoista.
Vaka vanha Väinämöinen itse ennätti
kysyä:
"Kunne tulet tuosta läksi, kunne kiiähti kipunat
Tuurin pellon pientarelta? Metsällenkö vai merelle?"
Puhutaan useasta tulesta. Kaalille tuli yhdeksän tulipalloa.
Vaimo vastaten sanovi, itse virkki, noin nimesi:
"Tuli tuosta mennessänsä, valkeainen
vieriessänsä
ensin poltti paljo maita, paljo maita, paljo soita;
viimein vierähti vetehen, aaltoihin aluejärven;
se oli syttyä tulehen, säkehinä
säihkyellä.
Aluejärvi syntyi luultavasti vasta meteoriitin räjähtäessä. Alue tarkoitti suljettua aluetta.
Meteoriitin putoamisen aikaan alue oli suota. Tässä sekoitetaan lampi, jonka meteoriitti
teki suohon ja lähellä ollut merenranta. Mereneanta ehkä kuului myöhemmin pyhitettyyn
alueeseen. Tähän viittaa Kaalin meren puolella oleva Pyhan
kunta.
"Kolmasti kesäisnä yönä,
yheksästi syksy-yönä,
kuohui kuusien tasalle, ärjyi päälle
äyrähien
tuon tuiman tulen käsissä, varin valkean
väessä.
Runo on ehkä tehty kuulopuheen perusteella ja runoilijan vapaus vaurioittaa tarkkaa faktaa.
Kyse lienee kesäisestä iltayöstä. Tässä esiintyy taas yhdeksän, joka on kraatterien
lukumäärä
Kaalilla. Maininta, että kuohui kuusien tasalla, kertoo että meteoriitin runko-osan räjähtäessä,
räjädys suuntautui suoraan ylöspäin ja vei savun ja pölyn korkealle pilveksi. Se selittää,
ettei missään mainita savun hajua.
On arveltu, että Feenikslintutarina olisi myös tästä tapahtumasta. Graalin malja tarkoittaa ehkä
itseasiassa kraatteria. Pimeässä liekkien loimu antaa kuvan siipiä räpyttelevästä linnusta ja
savun noustessa ilmaan, näyttää tämä lintu nousevan. Kalevalassa tulinen kokko ehkä on
Feenikslinnun suomalainen versio. Juhannuksena sama kokko saadaan uudelleenräpyttelemään
siipiään..
"Kuohui kuiville kalansa, arinoille ahvenensa.
Kalat tuossa katselevat, ahvenet ajattelevat,
miten olla, kuin eleä: ahven itki aittojansa,
kalat kartanoissansa, kiiski linnoa kivistä.
Väärät muistikuvat ja
väärinkäsitykset teettävät ristiriitoja.
Edellä meteoriitti putosin
Tuurin tupaan ja sitten Aluejärveen. Jos todella kyse on Kaalin kraatterista. Meteoriitti
ei pudonnut kumpoaankaan, vaan suohon lähelle meren rantaa. Edellinen säkeistö kertoo
räjähdyksen aiheuttamasta veden karkaamisesta meren rannalla. Kun katsoo, kuinka
korkealle räjähdys on nostanut maata kraatterin reunoilla, voi hyvin kuvitella, kuinka
maa on lainehtinut kaempanakin. Räjähdyksen voima oli atomipommin luokkaa.
Kaikki se meteoriitin liike-energia vapautui räjähdyksessä. Kun maa nousi, vesi siirtyi
kauemmaksi rannasta.
" Läksi ahven kyhmyniska, tavoitti tulisoroista:
eipä ahven saanutkana. Niin meni sinervä siika:
se nieli tulisorosen, vajotteli valkeaisen.
"Jo vettyi Aluen järvi, pääsi
päältä äyrästensä
sijallensa entiselle yhtenä kesäisnä
yönä.
Punasoroset tarkoittanevat, että pieniä
hehkuvia palasia roiskui rantaan asti.
Maan aatoilu merkitsi, että vesi laski jonkun ajan kuluttua ja vedet tulivat pinenä
hyökyaaltona takaisin. Ihme,
etteivät ne täyttäneet sivukraattereita.
Loppu runosta käsittelee kalojen kohtaloita, jolla ei ehkä ole mitään tekemistä
meteoriitin kanssa.
