Kertooko Kalevala Kaalin meteoriitista

Ismo R. Elo
2012

Sisällys

Johdanto
Kaalin meteoriitti
Mitä Kalevala kertoo
Missä asui Väinämöinen?
Miten tieto säilyi lähes muuttumattomana 4000 vuotta?
Tietolähteet
Kalevalan runojen ajoitusta
Sampo

Eesti keeles:
Kas soome Kalevala jutustab Kaali kraatrist

 

Johdanto

Kalevalaa on tulkittu monin tavoin. Tämä on yksi tulkinta. Kalevala on totuttu ajattelemaan Suomen ja Vienankarjalan runoteokseksi. Tässä väitän, että se on myös itämeren suomalaisten historiaa. Tämä on joka tapauksessa minun tulkintani. Se ei ole välttämättä lopullinen totuus, mutta tutkimisen arvoinen vaihtoehto.
Jos ei viitsi paneutua kirjoituksiin on helppo leimata kaiken huuhaaksi, mutta olen kuitenkin tarkkaillut asiaa ja kierrellyt asiaan liittyviä paikkoja toista kymmentä vuotta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmemmalta kertomukseni näyttää.
Kalevalan runoja on kerätty runsaasti Vienan Karjalasta ja Inkeristä. Suuri osa runoista on kulkeutunut ihmisten mukana Baltiasta ja vanhimmat ovat 3200 vuotta vanhoja. Uudemmat runot on usein tehty näiden vanhojen pohjalta, siksi on vaikea luoda selvää historiallista kuvaa niistä. Onneksi Runeberg tajusi niissä olevan historiaa ja loi Kalevalasta melko selkeän kokonaisuuden.
Paikan nimet Pohjois-Virossa: Kolga ja Kunda kertovat muutosta Itämeren puolelta Pärnujokea myöten pohjoiseen, josta osa tuli Karjalan kannasta myöten Suomeen.
Kalevalaan sisältyvä historia saa uuden ulottuvuuden. Kalevalan kertomus on
lisäksi ainutlaatuinen kertomus suuren meteoriitin putoamisesta. Se myös
valottaa itämerensuomalaisten historiaa ainutlaatuisella tavalla.
Pelkkä valo ei taivaasta putoa, se putoaa kappaleen mukana ja sitä kutsutaan meteoriitiksi.
Tämä on pääasiassa omaa pohdintaani, eikä minulla ole tarkoitusta paneutua tähän kovin syvällisesti. Minulle asian tutkiminen on ollut vain harrastusta. Joku nuorempi voisi tehdä aiheesta vaikka väitöskirjan.
Ajatusteni hyväksi käyttö on toivottavaa, tätä voitaisiin pitää
jonkinlaisena kartoittavana tutkimuksena.
Toivoisin nimeni mainittavan lainauksissa ja haluaisin tietoa lainauksista
ja lisäkehittelystä. Myös myönteinen ja kielteinen kritiikki on tervetullutta.

Se mikä omasta mielestäni tässä on edistystä, on että tässä
on selva ajallinen ja paikallinen kiinnekohta eikä tarvitse
hyppiä tuhansia vuosia ja kilometrejä edestakaisin.
Kaalin meteoriitin putoaminen asutulle alueelle on kuitenkin
totuus ja on täytynyt olla melkoinen shokki. On myös selvää,
että suomensukuista kansaa on elänyt silloin niin lähellä
putoamispaikkaa, että he ovat nähneet tapahtuman selvästi.

Jos huomaat korjattavaa tai kommentoitavaa niin:
Sähköposti on: ismo_elo@mbnet.fi

Kaalin meteoriitti

Saarenmaalla, Virossa on pyöreä lampi, jonka tiedettiin olleen
pyhä uhripaikka. Lammesta on muinaiskielessä käytetty myös
nimitystä Aluejärvi tai Kalevan järvi. Alue tarkoitti suurinpiirtein samaa kuin
pyhä, josta nykyisin käytetään usein lainasanaa tabu. 5), 6), 7)

Kristittyjen valloitettua Saarenmaan he hävittivät saaren
alkuperäisen kultuurin, niin että Lammen historia ehti unohtua
ja tilalle tuli kristillisiä myyttejä.

kraatterijarvip (195K)

Vuonna 1927 kaivosinsinööri I. Reinwald päätteli, että lampi
on meteoriitin aiheuttama. Samalle alueelle  on syntynyt kahdeksan
pienempää sivukraatteria. Pääkraatteri (Kaalijärvi) on syntynyt
meteoriitin räjähtäessä osuessaan maahan (räjähdyskraatteri).
Sivukraatterit ovat syntyneet meteoriitin palasten törmäyksestä
(törmäyskraatterit). Nämä olivat ensimmäiset kraatterit, jotka
tunnistettiin meteoriitin aiheuttamiksi. 2 Kun meteoriitti tulee suurella
nopeudella ilmakehään, sen pinta kuumenee kitkan vaikutuksesta,             
mutta sisus pysyy kylmänä. Pinta laajenee ja irtoaa sisuksesta,                    jolloin se hajoaa ja syntyy meteoriittisade. Suuret palat synnyttävät
kraattereita. Pienemmät kappaleet palavat ilmassa.
Kappaleet leviävät suurinpiirtein ellipsin muotoiselle alueelle.
Riittävän suuri kappale luovuttaa liike-energiansa räjähtämällä.
Ellipsin isoakseli osoittaa meteoriitin tulosuunnan. Lisäksi suunta           saadaan kraatterin muodosta.

Saari nousee vähitellen merestä ja Reinwald päätteli, että
kraatterin ikä  on korkeintaan  5000 vuotta, koska kraattereista
ei ole löydetty merkkejä meren jätteistä.

Sota keskeytti kraatterin tutkimisen ja vasta 1955 pääsi Geologi A. Aaloen
johtama ryhmä jatkamaan tutkimuksia. Aluksi Aaloe arvioi kraatterin iäksi
3000 - 4000 vuotta, mutta vuonna 1961 hän tutki radiohiilimenetelmällä
kahdesta sivukraatterista (2 ja 5) löydettyä hiiltynyttä puuta ja
sai arvoja 2400 - 2900 vuosien väliltä. Niinpä jonkinaikaa pidettiin
hyväksyttynä ikänä n.2500 vuotta.

Pääkraatterin pohjamudasta tehdyt tutkimukset viitasivat lähemmäksi
4000 vuoteen, mutta vanhimmat löydökset kraattereista ovat n. 3500 vuotta
vanhoja. Itse alueelta löydettyjä meteoriitin siruja eivät ole ajoitettu. Sivukraattereista saadut tulokset vahvistavat kansantarinoiden
kertomuksia saarella pidetyistä tulista, tulen saari (kreikkalaisilla Thule),
tulinen koski ym. Tulet toimivat Auringon symbolina, majakkana ja valaistuksena.

Veski ja kumppanien kirjoituksessa oli Rasmussen ja kumppanien piirros, jossa iridiumin määrä oli suurimmillaan n. 4300 vuoden kohdalla.
Toisaalta iridiumia esiintyi jo ylemmissä 3800 vuotta vanhoissa turvekerroksissa, ja koska iridium on noin kolme kertaa niin raskasta kuin rauta, ei se voi kiivetä ylöspäin, vaan vesi vie sitä jatkuvasti alaspäin.

Viimeisin tutkimus on Anna Losiakin. Hän sai kraatterin iäksi 3200 vuotta 12. Iridium on hyvin voinut vajota 600 - 1200 vuoden turvekerrosten läpi.

Mitä Kalevala kertoo

Kalevalan seitsemäs viidettä (47.) runo kertoo kaikesta päätellen
suurehkon meteoriitin putoamisesta. Kaalin meteoriittikraatteri on ainoa tunnettu kraatteri, joka sopii tähän kuvaukseen. On vain kaksi mahdollisuutta, joko Kalevala kertoo Kaalista tai sitten on jossain kraatteri, jota ei ole löydetty.
Kolmas mahdollisuus on, että olen erehtynyt kertomusten suhteen.

Kalevalan seitsemäsviidettä runo on koottu monesta erilaisesta osasta, mutta suurimmaksi osaksi se kertoo samasta asiasta. Alku vaikuttaa ensisilmäyksellä sadulta, mutta tarkemmin analysoituna sen sisältö näyttää historialta ja tositapahtuman kuvaukselta.

Vaka vanha Väinämöinen kauan soitti kanteletta, sekä, soitti
jotta lauloi, jotta ilmankin iloitsi.

Se että Väinämöinen on vanha, viittaa siihen, että on kulunut puoli ihmisikää tapahtumasta, koska myöhemmin ilmenee,
että Väinämöinen oli nuori hyväkuntoinen tapahtuman aikoihin. 

Ennen oli sukunimi sama kuin kotitilan nimi. Tässäkin tapauksessa lienee niin. Väinämöinen oli paikka, jossa hän asui. Väinämöinen tarkoittaa, että hän oli salmen asukas. Väin on vironkielessä nykyisinkin salmi. Möinen nimen lopussaon ehkä samaa perua kuin suomen moisio ja viron mõisa, eli salmen tila. Suomen muinaisrunoissa käytetään Väinämöisestä nimitystä Uvantolainen. Se lienee samaa pohjaa kuin Suvantolainen. Suvanto on virrassa leveämpi kohta, jossa veden virtaus on rauhallisempaa ja sopiva satamapaikaksi.

Soitto kuului kuun tupihin, ilo päivän ikkunoille. Kuu tuvastahan tulevi, astui koivun konkelolle, päivä päätyi linnastansa, loihe
latvahan petäjän kanteletta kuulemahan, iloa imehtimähän.

Kun meteoriitti osuu loivasti ilmakehään, se näyttää kaukaa katsottuna laskeutuvan hetkeksi metsän päälle ja pysyvän siinä hetken. Kun samalla Aurinko peittyy meteoriitista lähtevään savu- ja pölypilveen, näyttää kuin Auringoksi koettu meteoriitti olisi pudonnut puun latvaan. Meteoriitti oli Aurinkoakin kirkkaampi. Runo viittaa siihen, että siitä irtosi iso pala pintaa, joka oli aluksi sirppimäinen kuin Kuu. Kaukana lähestyvä meteoriitti näyttää aluksi olevan paikallaan "puun latvassa". Kaukaa katsoen ne vain putoavat alas ja peittyvät metsän suojaan. Tällainen näkymä sopii hyvin Irbenen salmen rannoilla asuvien kokemukseksi ja tapahtuma koettiin seuraavanlaiseksi.

Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
siitä päivän kiinni saapi, kuuhuen käsin tavoitti,
kuun on koivun konkelolta, päivän latvasta petäjän.
Ne kohta kotihin saattoi, pimeähän pohjolahan.

Päivä tarkoittaaa Aurinkoa. Louhi tullee sanasta louhikko. Kaali on
Liivinmaalta katsottuna Pohjola. Pohjalla tässä tarkoitettaneen
kraatterin pohjaa. Toisaalta Pohjola on taivaan pohjan suunnassa. 

Maa on useimmissa kielissä äiti. Maa on siis äiti tai yleensä nainen.

pmaa2 (109K) pmaa3 (120K)

Maajumalan kulttipaikka Saarenmaalla. Oikeassa portinpylväässä on Auringon symboli.

Louhi kuvastaa maaemoa, jonka suu on kraatteri ja meteoriitin räjähdyksessä ylös nousseet kivet hampaita. Alla kuvassa on yksi Louhin hammas. Vuosituhanten kuluessa hampaat ovat vähän kuluneet ja kraatterin reunat tasaantuneet.
Toisissa runoissa Pohjolan emäntä tarkoittaa todellista ihmistä. 
Pohjan akka ja Pohjolan emäntää ovat eri asia.

Louhip (134K)

Kätki kuun kumottamasta kirjarintahan kivehen,
lauloi päivän paistamasta vuorehen teräksisehen.
Itse tuossa noin saneli: "Ellös täältä ilman pääskö,
nousko kuu kumottamahan, pääskö päivä paistamahan,
kun en käyne päästämähän, itse tulle noutamahan

Kun oli kuu kulettanunna sekä päivä saattanunna
Pohjolan kivimäkehen, rautaisehen kalliohon,
jopa valkean varasti, tulen Väinölän tuvilta:
sai tuvat tulettomaksi, pirtit valkeattomaksi.

Tässä puhutaan teräsvuoresta ja rautaisesta kalliosta.
Se osoittaa, että runo on syntynyt paljon tapahtuman jälkeen,
sillä rautaa ei ennen tunnettu, mutta sitä tuli suuri määrä
meteoriitissa. Runon tekijä ei ollut putoamispaikalla,
vaan joutui käyttämään mielikuvitustaan.

Jo oli yö alinomainen, pitkä, pilkkoisen pimeä.
Oli yö Kalevalassa, noilla Väinölän tuvilla
sekä tuolla taivahassa, Ukon ilman istuimilla.

Tukela oli tuletta olla. vaiva suuri valkeatta,
ikävä inehmisien, ikävä itsen Ukonki.

Väinölä oli lähellä putoamispaikkaa, mutta ei kuitenkaan lentoreitin kohdalla.
Ei savu-pölypilvi kovin suuurta aluetta pimentänyt. Toisaalta runossa ei kerrota savusta, paineaallosta eikä kuumuudesta, jonka meteoriitti aiheutti alleen lentoreitillään. Joten runon tekijä asui eteläpuolella ja siellähän liiviläiset asuivat 4000 vuotta sitten. Putoamispaikka siis oli todella pohjoisessa.

Tuo Ukko, ylijumala, itse ilman suuri luoja,
alkoi tuota ouostella. Arvelee, ajattelevi,
mikä kumma kuun e´essä, mikä terhen päivän tiessä,
kun ei kuu kumotakanan eikä päivä paistakana.

Astui pilven äärtä myöten, taivahan rajoa myöten
sukassa sinertävässä, kirjavassa kaplukassa;
kävi kuuta etsimähän, päiveä tapoamahan;
eipä kuuta löyäkänä, päiveä tapoakana.


sukka (20K)

Tämä kuvaa tilannetta, kun pölypilvi on väistymässä.
Kun pilven reuna on noin 20 km etäisyydellä, Auringon
valosta sininen väri tavoittaa silmän syntyy pilven reunalle
"siniset sukat" Kauempana sininen väri haalistuu ja punainen,
vihreä ja oranssi väri vahvistuvat, syntyy "kirjava kaplukka".

Tulta iski ilman Ukko, valahutti valkeata
miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä;
iski tulta kyntehensä, järskytti jäsenehensä
ylähällä taivosessa, tähtitarhojen tasalla.

Saipa tulta iskemällä. Kätkevi tulikipunan
kultaisehen kukkarohon, hope'isehen kehä'än.
Antoi neien tuuitella, ilman immen vaapotella
kuun uuen kuvoamaksi, uuen auringon aluksi.

Neiti pitkän pilven päällä, impi ilman partahalla
tuota tulta tuuitteli, valkeaista vaapotteli
kultaisessa kätkyessä, hihnoissa hope´isissa.

Hope'iset orret notkui, kätkyt kultainen kulisi,
pilvet liikkui, taivot naukui, taivon kannet kallistihe
tulta tuuiteltaessa, valkeaista vaapottaissa.

Impi tulta tuuitteli, vaapotteli valkeaista,
tulta sormilla somitti, käsin vaali valkeaista;
tuli tuhmalta putosi, valkea varattomalta,
kätösiltä kääntelijän, sormilta somittelijan.

Tässä on uusi tai ehkä kahden runon seos, jotka puhuvat samasta
asiasta, mutta syy ja seurassuhteet menevät ristiin.

Jatkossa seuraa tärkein dokumentti, joka osoittaa varmasti, että
kyse on meteoriitista eikä pelkästä mielikuvituksesta.

Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.

Realistinen kuvaus meteoriitin putoamisesta. Kun meteoriitin pinta
kuumenee nopeasti, ei lämpö ehdi johtua sisäosiin. Pinta laajenee ja irtoaa. Ilman vastuksen kuumentamat, hehkuvat kappaleet näyttävät rei-iltä taivaassa. Kun ne irtoavat peräjälkeen, ne näyttävät
tulevan "läpi taivahan yhdeksän". Kaalissa on yhdeksän kraatteria.
Kuusi kirjokantta voi olla runomitan vuoksi tai sitten, se kuvaa, että
jotkut osat olivat niin liki toisiaan, että näkyi selvästi vain
kuusi erillistä "kirjokantta". Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa, joten havaintoaikaa ei ollut paljon ja lisäksi häikäisy oli voimakas.

Sanoi vanha Väinämöinen: "Veli, seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan, saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen, outo valkea valahti
yläisistä taivosista alaisihin maaemihin,
jos oli kuun kehänen eli päivän pyöryläinen!"

Läksivät urosta kaksi. Astuivat, ajattelivat,
miten tuonne tullaksensa ja kuten osataksensa
tulen siirtymäsijoille, valkean valantomaille.

Tuskin Väinämöinen oli kovin vanha, koska hän jaksoi rämpiä pitkiä matkoja soisessa maastossa. He kuvittelivat että, Kuu tai Aurinko putosi. Ainoa tuli, joka valahti voi olla meteoriitti. Salamasta ei voinut olla kyse.

Joki joutuvi etehen, melkeän meren tapainen.
Siinä vanha Väinämöinen alkoi veisteä venettä,
alla korven kolkutella. Toinen seppo Ilmarinen
laati kuusesta meloja, petäjästä järkäleitä.

Kuvaus sopii, että he tulivat Saarenmaan eteläpuolelta. Rannat olivat matalia, joten niitä pitkin pääsi helposti etenemään. Neljä tuhatta vuotta sitten meren tapainen joki oli hyvin uskottava. He eivät tunteneet silloin vielä rautaa ja tuskin pronssiakaan. Heidän välieneillä tuskin kovin hienoa venettä syntyi, pääasia, että se veessä menee. Melatkin olivat järkäleitä.

Sai venonen valmihiksi hankoinensa, airoinensa;
niin veivät venon vesille. Soutelevat, joutelevat
ympäri Nevan jokea, Nevan nientä kiertelevät.

Alkuperäinen joen nimi lienee myöhemmin muutettu tutummaksi Nevan joeksi. Mikäli kyseessä oli todella Nevan joki, pitäisi kraatteria etsiä Karjalan kannakselta. On tietysti mahdollista, että Pietarin kaupunki on rakennettu kraatterin päälle. Neva tarkoittaa suota ja näitä nevajokia oli kyllä Saarenmaallakin. Todennäköisimmältä tuntuu, että kyseessä oli nykyinen Nasvajoki

Ilmatar, ihana impi, vanhin luonnon tyttäristä,
tuopa vastahantulevi puhutellen, lausuellen:
"Mitä miehiä olette, kuinka teitä kutsutahan?"

Sanoi vanha Väinämöinen:"Merimiehiä olemme,
minä vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen,
Vaan sano oma sukusi, kuin sinua kutsutahan!"

Vaimotuon sanoiksi virkki: "Minä olen vanhin vaimoksia,
vanhin ilman impilöitä, ensin emä itselöitä,
joll' on vihki viien vaimon, muoto kuuen morsiamen.
Minne te menette, miehet, kunne läksitte , urohot?"

Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkki noin nimesi:
"Tukehtui tulonen meiltä, vaipui meiltä valkeainen.
Viikon on tuletta oltu, pimeíssä piileskelty.
Nyt on meillä mielessämme mennä tulta tietämähän,
jok´on tullut taivahasta, päältä pilvien pu´onnut."

Tässä sanotaan suoraan, että meteoriitti on pudonnut, eikä kyseessä ole mikään pieni kivi, koska sen seurauksena taivas on pimentynyt. Kun 1000 tonnia (ehkä enempikin) meteoriittia murenee ja palaa ilmassa, se todella pimentää taivaan pitkäksi aikaa. Meteoriitti laskeutui pohjoisempana, mutta savu ja pöly ajautuivat kauemmaksi etelään Väinamöisalle.

Vaimo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Tuli on tuima tie'ttävä, valkeainen vaaittava.
Jo teki tuli tekoset, valkea vahingot laati!
Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen
Luojan luomilta tiloilta, Ukon ilman iskemiltä
läpi taivahan tasaisen, halki tuon ihalan ilman,
puhki reppänän retuisen, kautta kuivan kurkihirren
Tuurin uutehen tupahan, Palvoisen laettomahan.

Runoa on ehkä vähän muutettu jäljestäpäin. Tuurin uusi tupa lienee ollut pääkraatterin ympärille myöhemmin rakennettu, muurin erottama alue. Siinä ei ollut kattoa, se oli laeton.

Tuuri tai Taara oli muinainen jumala, joka lensi tarun mukaan Väike-Maarjasta Saarenmaalle apuun. Viikinkien Tor lienee samaa alkuperää. Alueella palvottiin myös Aurinkoa, jonka vuoksi korostetaan alueen katottomuutta. Alla vielä jäljellä olevaa "Tuurin tupaa".

tuurintupa (130K)

Sitte sinne tultuansa Tuurin uutehen tupahan
panihe pahoille töille, löihe töille törke'ille:
rikkoi rinnat tyttäriltä, neitosilta nännit näppi,
turmeli pojalta polvet, isännältä parran poltti.

Noin 20 km/s lentävän meteoriitin pinta kuumenee ilmassa tuhansiin asteisiin ja siksi se lähettää voimakasta ultraviolettisäteilyä. Se polttaa kaikki ihon ulkonevat osat kuten tyttojen paljaat nännit ja ohuen kankaan läpikin. Samoin koukussa olevat polvet puhumattakkaan parrasta.

Äiti lastansa imetti kätkyessä vaivaisesssa.
Tuohon tultua tulonen jo teki pahinta työtä:
poltti lapsen kätkyestä, poltti paarmahat emolta.
Se lapsi meni Manalle, toki poika Tuonelahan,
ku oli luotu kuolemahan, katsottu katoamahan
tuskissa tulen punaisen, vaike'issa valkeaisen.

"Niin emo enemmän tiesi, ei emo manalle mennyt;
se tunsi tulen manata, valkeaisen vaivutella
läpi pienen neulansilmän, halki kirvehen hamaran,


Lapsi oli ilmeisesti alasti, jolloin meteoriitin hehku pääsi polttamaan koko ihon.

Karjap (138K) piru (21K)

Kaikenlaisiin manauksiin ja loitsuihin uskottiin. Karjaan
kirkon katossa on kuvia erilaisista suojakeinoista.

Vaka vanha Väinämöinen itse ennätti kysyä:
"Kunne tulet tuosta läksi, kunne kiiähti kipunat
Tuurin pellon pientarelta? Metsällenkö vai merelle?"

Puhutaan useasta tulesta. Kaalille tuli yhdeksän tulipalloa.

Vaimo vastaten sanovi, itse virkki, noin nimesi:
"Tuli tuosta mennessänsä, valkeainen vieriessänsä
ensin poltti paljo maita, paljo maita, paljo soita;
viimein vierähti vetehen, aaltoihin aluejärven;
se oli syttyä tulehen, säkehinä säihkyellä.

Aluejärvi syntyi luultavasti vasta meteoriitin räjähtäessä. Alue tarkoitti suljettua aluetta. Meteoriitin putoamisen aikaan alue oli suota. Tässä sekoitetaan lampi, jonka meteoriitti teki suohon ja lähellä ollut merenranta. Merenranta ehkä kuului myöhemmin pyhitettyyn alueeseen. Tähän viittaa Kaalin meren puolella oleva Pyhan kunta.

"Kolmasti kesäisnä yönä, yheksästi syksy-yönä,
kuohui kuusien tasalle, ärjyi päälle äyrähien
tuon tuiman tulen käsissä, varin valkean väessä.

Runo on ehkä tehty kuulopuheen perusteella ja runoilijan vapaus vaurioittaa tarkkaa faktaa. Kyse lienee kesäisestä iltayöstä. Tässä esiintyy taas yhdeksän, joka on kraatterien lukumäärä Kaalilla. Maininta, että kuohui kuusien tasalla, kertoo että, meteoriitin runko-osan räjähtäessä, räjädys suuntautui suoraan ylöspäin ja vei savun ja pölyn korkealle pilveksi. Se selittää, ettei missään mainita savun hajua.

On arveltu, että Feenikslintutarina olisi myös tästä tapahtumasta.
Graalin malja tarkoittaa ehkä itseasiassa kraatteria. Pimeässä
liekkien loimu antaa kuvan siipiä räpyttelevästä linnusta ja
savun noustessa ilmaan, näyttää tämä lintu nousevan.
Kalevalassa tulinen kokko ehkä on Feenikslinnun suomalainen versio. Juhannuksena sama kokko saadaan uudelleenräpyttelemään siipiään..

"Kuohui kuiville kalansa, arinoille ahvenensa.
Kalat tuossa katselevat, ahvenet ajattelevat,
miten olla, kuin eleä: ahven itki aittojansa, 
kalat kartanoissansa, kiiski linnoa kivistä.

Väärät muistikuvat ja väärinkäsitykset teettävät ristiriitoja. Edellä meteoriitti putosin Tuurin tupaan ja sitten Aluejärveen. Jos todella kyse on Kaalin kraatterista. Meteoriitti ei pudonnut kumpaankaan, vaan suohon lähelle meren rantaa. Edellinen säkeistö kertoo räjähdyksen aiheuttamasta veden karkaamisesta meren rannalla. Kun katsoo, kuinka korkealle räjähdys on nostanut maata kraatterin reunoilla, voi hyvin kuvitella, kuinka maa on lainehtinut kaempanakin. Räjähdyksen voima oli atomipommin luokkaa. Kaikki se meteoriitin liike-energia vapautui räjähdyksessä. Kun maa nousi, vesi siirtyi kauemmaksi rannasta.

kratteri (155K)

" Läksi ahven kyhmyniska, tavoitti tulisoroista:
eipä ahven saanutkana. Niin meni sinervä siika:
se nieli tulisorosen, vajotteli valkeaisen.

"Jo vettyi Aluen järvi, pääsi päältä äyrästensä
sijallensa entiselle yhtenä kesäisnä yönä.

Punasoroset tarkoittanevat, että pieniä hehkuvia palasia roiskui rantaan asti. Vastaavia palasia on löydetty kuuden kilometrin säteeltä.
Maan aatoilu merkitsi, että vesi laski jonkun ajan kuluttua ja vedet tulivat pienenä hyökyaaltona takaisin. Ihme, etteivät ne täyttäneet sivukraattereita.

nelonen (106K)

Loppu runosta käsittelee kalojen kohtaloita, jolla ei ehkä ole mitään
tekemistä meteoriitin kanssa. 

Missä asui Väinämöinen?

 

pmoisio1 (137K) pmoisio2 (112K)
Kuvissa on 4000 vuotta vanha restauroitu asumus kivikauden kylässä Saarijärvellä.

Tarinan dokumenttin kaltaisuudesta voidaan päätellä, että
kyseessä on kertomus todellisesta Väinämöisestä ja Ilmarisesta.
Runossa ei ole varsinaista mytologiaa, vain joitakin uskomuksia.  
Runo kertoo myös Väinämöisen  asuinpaikan, Koska ei puhuta
kuumuudesta eikä savusta, täytyy asinpaikan olla kaukana meteoriitin lentoreitiltä siis etelä tai lounaispuolella. Koska sammon tarinassa
sijoitetaan pohjola Kaalille, täytyy Väinämöisen asua etelässä Saarenmaalla. Mielenkiintoinen sattuma on, että paikka, joka näyttäisi olevan Väinämöisen ja Ilmarisen koti on nykyäänkin nimeltä Salmi (väin = salmi), jos se sitten on sattuma.  

psalmi (181K)
Salmi nykyisin. 3200 vuotta sitten salmi oli leveä ja syvä.

Noin 3200 vuotta sitten Itämeren suomalaiset asuivat Liivinmaalla nykyisessä Latviassa ja pohjoissosissa asui pääasiassa Kundan kansaa, jotka olivat
muuttaneet jo aikaisemmin paikalle. Huolimatta Kalevalan kertomista erimieli- syyksistä sammon suhteen, nämä kansat elivät, metsästivät ja kalastelivat hyvässä sovussa keskenään. Sensijaan Kaalille syntyi pelottavan tuntuinen kultti, jota moni kavahti.

Runon perusteella näyttäisi siltä, että Väinämöinen ja Ilmarinen lähtivät Salmen pohjoisrannalta ja vaelsivat itärantaa pitkin lähelle nykyistä Kuresaarta. Mainittu Nevajoki oli siellä. Kuresaaren eteläpuolella on kaksikin jokea, jotka sopivat kuvaan tai ehkä ne yhdessä muodostivat kyseisen joen.

Väinämöinen sanoi: ".Merimiehiä olemme". Tämä ehkä
tarkoitti, etteivät he olleet vain kalastajia, vaan myös kuljettivat
tavaraa mantereen ja saarenmaan välillä. Vanhoista kreikan tarinoista käy ilmi, että kreikkalaiset tunsivat  Väinäjoen (Eridanosjoen) ja kävivät kauppaa itämeren suomalaisten kanssa. He olivat jo pronssiajassa ja heiltä Ilmarinen ilmeisesti oppi metallien takomistaidon.

Kreikkalaiset kertoivat kuinka Auringo poika putosi Eridanosjoen suulla olevalle saarelle ja Auringon tyttäret heloitit itkivät veljensä kohtaloa Eridanosjoen rannalla ja kyynelistä syntyi meripihkaa. Tämän voi meripihkan takia tulkita vain Väinäjoeksi.

Miten tieto säilyi lähes muuttumattomana 4000 vuotta?

Vakaa vanha Väinämöinen ei ollut aina vanha. Meteoriitin pudotessa Väinämöinen ja Ilmarinen olivat nuoria merimiehiä.
Vanhalla iällä, kun lähimuisti heikkenee, vanhat asiat tulevat
kirkkaammin esille. Kun ei ollut kirjoja eikä Internettiä suullinen
tieto oli äärimmäisen arvokasta. Vanhoja kokeneita ihmisiä
kunneltiin ja opeteltiin asiat tarkasti ulkoa. Moni halusi olla tietäjä
ja siksi he opettelivat mahdollisimman paljon asioita ulkoa.

Saman asia toistaminen toisin sanoin palveli erityisesti asian säilymistä. Lauseiden piti olla yhteensopivia. Runomuoto auttoi muistamisessa. (Latvian kielessä runo tarkoittaa puhetta).

  Väinäjoen suu oli tärkeä kauppapaikka, josta he saivat monenlaista uutta tietoa. Ilmarinen muun muassa oppi metallien takomistaidon luultavasti Kreikkalaisilta kauppiailta, jotka tulivat Dnepriltä Väinäjoelle. Rauta oli vielä tuntematon käsite ja Kaalille satanutta rautaa kutsuttiinkin usein aluksi Auringon kullaksi. Ehkä Kreikkalaisten etsimä kultainen talja olikin jonkinlainen rautavahvisteinen panssariliivi.

Tietolähteet

1. Kalevala.
2. Reet Tiirmaa, Kaali meteoriit, Tallinna 1994, ISBN9985-50-022-9 (Kirjassa on Suomenkielinen tiivistelmä)
3. Viron meteorittikraatterit, Tallinna 2006, ISBN 9985-9763-6-3
4. Tähden arvet Saarenmaalla
5. Lennart Meri, Hopean valkea (Hobevalge, Tallinna 1976)
6. Karl Kello, Põhjamaine vaarao, Tallinna 2004 ISBN9949-10-482-3
7. Karl Kello, Saarenmaan Kaalijärvi, ISBN 9949-10-097-6
8. Karl Kello Draakoni märgi all, Tallinna 2007
9. Keskustelu Reet Tiirmaan kanssa elokuussa 2008 - 2010.
10. Odysseuksen harharetket
11. Suomen muinaisrunoja, Helsinki 1930
12. Tähdet ja avaruus 4/2018 s. 28-33.

Sampo
Miksi Väinämöinen nousi Otavaista oppimaan
Kun lohikäärme söi Auringon
Kalevalan runojen ajoitusta