Kertooko Kalevala Kaalin meteoriitista

Ismo R. Elo
2012

Sisällys

Johdanto
Kaalin meteoriitti
Mitä Kalevala kertoo
Missä asui Väinämöinen?
Miten tieto säilyi lähes muuttumattomana 4000 vuotta?
Tietolähteet
Kalevalan runojen ajoitusta
Sampo

Eesti keeles:
Kas soome Kalevala jutustab Kaali kraatrist

 

Johdanto

Kalevalaa on tulkittu monin tavoin. Tämä on yksi tulkinta. Mielestäni
aikaisemmat tulkinnat eivät ole sen paremmin perusteltu kuin tämäkään.
Näin vanhojen asioiden tulkitseminen on aina vähän arvailua.
Tässä joudutaan tulkitsemaan myös geologisia havaintoja uudelleen.

Tämä on joka tapauksessa minun tulkintani. Se ei ole välttämättä
lopullinen totuus, mutta tutkimisen arvoinen vaihtoehto. Mikäli olen oikeassa,
Kalevalaan sisältyvä historia saa uuden ulottuvuuden. Kalevalan kertomus on
lisäksi ainutlaatuinen kertomus suuren meteoriitin putoamisesta. Se myös
valottaa itämerensuomalaisten historiaa ainutlaatuisella tavalla.
Joku nuorempi voisi tehdä aiheesta vaikka väitöskirjan.
Ajatusteni hyväksi käyttö on toivottavaa, tätä voitaisiin pitää
jonkinlaisena kartoittavana tutkimuksena.
Toivoisin nimeni mainittavan lainauksissa ja haluaisin tietoa lainauksista
ja lisäkehittelystä. Myös myönteinen ja kielteinen kritiikki on tervetullutta.

Tieteellisestä tarkkuudesta puuttuu se, etten ole jaksanut selata
kaikkea mahdollista kirjallisuutta, enkä alkuperäisiä kalevalarunojen
muistiinpanoja. Tämä on vain omaa pohdintaani, eikä minulla ole
tarkoitusta paneutua tähä kovin syvällisesti.

Se mikä omasta mielestäni tässä on edistystä, on että tässä
on selva ajallinen ja paikallinen kiinnekohta eikä tarvitse
hyppiä tuhansia vuosia ja kilometrejä edestakaisin.
Kaalin meteoriitin putoaminen asutulle alueelle on kuitenkin
totuus ja on täytynyt olla melkoinen shokki. On myös selvää,
että suomensukuista kansaa on elänyt silloin niin lähellä
putoamispaikkaa, että he ovat nähneet tapahtuman selvästi.

Sähköposti on: ismo_elo@mbnet.fi

Kaalin meteoriitti

Saarenmaalla, Virossa on pyöreä lampi, jonka tiedettiin olleen
pyhä uhripaikka. Lammesta on muinaiskielessä käytetty myös
nimitystä Aluejärvi. Alue tarkoitti suurinpiirtein samaa kuin
pyhä, josta nykyisin käytetään usein lainasanaa tabu. 5), 6), 7)

Kristittyjen valloitettua Saarenmaan he hävittivät saaren
alkuperäisen kultuurin, niin että Lammen historia ehti unohtua
ja tilalle tuli kristillisiä myyttejä.

kraatterijarvip (195K)

Vuonna 1927 kaivosinsinööri I. Reinwald päätteli, että lampi
on meteoriitin aiheuttama. Samalle alueelle  on syntynyt kahdeksan
pienempää sivukraatteria. Pääkraatteri (Kaalijärvi) on syntynyt
meteoriitin räjähtäessä osuessaan maahan (räjähdyskraatteri).
Sivukraatterit ovat syntyneet meteoriitin palasten törmäyksestä
(törmäyskraatterit). Nämä olivat ensimmäiset kraatterit, jotka
tunnistettiin meteoriitin aiheuttamiksi. 2 Kun meteoriitti tulee suurella
nopeudella ilmakehään, sen pinta kuumenee kitkan vaikutuksesta,             
mutta sisus pysyy kylmänä. Pinta laajenee ja irtoaa sisuksesta,                    jolloin se hajoaa ja syntyy meteoriittisade. Suuret palat synnyttävät
kraattereita. Pienemmät kappaleet palavat ilmassa.
Kappaleet leviävät suurinpiirtein ellipsin muotoiselle alueelle.
Riittävän suuri kappale luovuttaa liike-energiansa räjähtämällä.
Ellipsin isoakseli osoittaa meteoriitin tulosuunnan. Lisäksi suunta           saadaan kraatterin muodosta.

Saari nousee vähitellen merestä ja Reinwald päätteli, että
kraatterin ikä  on korkeintaan  5000 vuotta, koska kraattereista
ei ole löydetty merkkejä meren jätteistä.

Sota keskeytti kraatterin tutkimisen ja vasta 1955 pääsi Geologi A. Aaloen
johtama ryhmä jatkamaan tutkimuksia. Aluksi Aaloe arvioi kraatterin iäksi
3000 - 4000 vuotta, mutta vuonna 1961 hän tutki radiohiilimenetelmällä
kahdesta sivukraatterista (2 ja 5) löydettyä hiiltynyttä puuta ja
sai arvoja 2400 - 2900 vuosien väliltä. Niinpä jonkinaikaa pidettiin
hyväksyttynä ikänä n.2500 vuotta.

Pääkraatterin pohjamudasta tehdyt tutkimukset viitasivat lähemmäksi
4000 vuoteen, mutta vanhimmat löydökset kraattereista ovaat n. 3500 vuotta
vanhoja. Itse alueelta löydettyjä meteoriitin siruja eivät ole ajoitettu. Sivukraattereista saadut tulokset vahvistavat kansantarinoiden
kertomuksia saarella pidetyistä tulista, tulen saari (kreikkalaisilla Thule),
tulinen koski ym. Tulet toimivat Auringon symbolina, majakkana ja valaistuksena.

Nykyisin jotkut geologit pitävät kraatteria 7500 vuotta vanhana, koska kauempaa ympäristöstä on löytynyt 7500 vuotta vanhoista turvekerroksista avaruudesta peräisin olevaa iridiumia sisältäviä hippuja. Löydökset kiertävät Kaalia melkein ellipsillä. 

Jos kraatterin ikä olisi 7500 vuotta, olisi pitänyt löytyä
merielämän jätettä kraattereista, sillä Kaali oli silloin
aivan meren rannalla. Kalevalassa seitsemäs viidettä runossa kuvattu
vesien pakeneminen ja jälleen palaaminen olisi täyttänyt kraatterit
vedellä. Lisäksi kyseisen runon meteoriitin putoamiselle pitäisi
löytää uusi kohde, sillä olivatko itämerensuomalaiset vielä
7500 vuotta sitten paikalla. Toisaalta iridiumin määrä lisääntyi
jo ylemmissä 3800 vuotta vanhoissa turvekerroksissa, ja koska iridium
on noin kolme kertaa niin raskasta kuin rauta, ei se voi kiivetä ylöspäin,
vaan vesi vie sitä jatkuvasti alaspäin.

Reet Tiirmaa on sitä mieltä, että kraatteri on vähintään 4000 vuotta vanha mutta
mieluiten 7500 vuotta. Lopullisesti ei 7500 vuotta romuta Kalevalan osuutta
Kaalin kraatteriin, mutta se synnyttää monta ristiriitaa. Saarella oli jo 7500
vuotta sitten asutusta.

Veski ja kumppanien kirjoituksessa oli Rasmussen ja kumppanien piirros, jossa
iridiumin määrä oli suurimmillaan n. 4300 vuoden kohdalla,
mutta iridiumin määrä alkoi lisääntymään jo 3800 vuotta sitten.
Reet Tiirmaa on eri mieltä. Hänen mielestä kratteri on vanhempi.
Hän perustelee asiaa turpeen muodostumisen perusteella. Kraatterin iästä ovat
tutkijat joka tapauksessa vielä kovasti erimielisiä.

Mitä Kalevala kertoo

Kalevalan seitsemäs viidettä (47.) runo kertoo kaikesta päätellen
suurehkon meteoriitin putoamisesta. Kaalin meteoriittikraatteri on ainoa tunnettu kraatteri, joka sopii tähän kuvaukseen. On vain kaksi mahdollisuutta, joko Kalevala kertoo Kaalista tai sitten on jossain kraatteri, jota ei ole löydetty.
Kolmas mahdollisuus on,että olen erehtynyt kertomusten suhteen.

Kalevalan seitsemäsviidettä runo on koottu monesta erilaisesta osasta,
mutta suurimmaksi osaksi se kertoo samasta asiasta. Alku vaikuttaa ensi-
silmäyksellä sadulta, mutta tarkemmin analysoituna sen sisältö
näyttää historialta ja tositapahtuman kuvaukselta.

Vaka vanha Väinämöinen kauan soitti kanteletta, sekä, soitti
jotta lauloi, jotta ilmankin iloitsi.

Se että Väinämöinen on vanha, viittaa siihen, että on kulunut                       puoli ihmisikää tapahtumasta, koska myöhemmin ilmenee,
että Väinämöinen oli nuori hyväkuntoinen tapahtuman aikoihin. 

Ennen oli sukunimi sama kuin kotitilan nimi. Tässäkin tapauksessa lienee niin.
Väinämöine oli paikka, jossa hän asui. Väinämöinen tarkoittaa,
että hän oli salmen asukas. Väin on vironkielessä nykyisinkin salmi.
Möinen nimen lopussaon ehkä samaa perua kuin suomen moisio ja viron mõisa, eli salmen tila. Suomen muinaisrunoissa käytetään Väinämöisestä nimitystä Uvantolainen. Se lienee samaa pohjaa kuin Suvantolainen.      Suvanto on virrassa leveämpi kohta, jossa veden virtaus on rauhallisempaa ja sopiva satamapaikaksi.

Soitto kuului kuun tupihin, ilo päivän ikkunoille. Kuu tuvastahan tulevi,
astui koivun konkelolle, päivä päätyi linnastansa, loihe
latvahan petäjän kanteletta kuulemahan, iloa imehtimähän.

Kun meteoriitti osuu loivasti ilmakehään, se näyttää
kaukaa katsottuna laskeutuvan hetkeksi metsän päälle ja pysyvän
siinä hetken. Kun samalla Aurinko peittyy meteoriitista lähtevään
savu- ja pölypilveen, näyttää kuin Auringoksi koettu meteoriitti
olisi pudonnut puun latvaan. Meteoriitti oli Aurinkoakin kirkkaampi.         
Runo viittaa siihen, että siitä irtosi iso pala pintaa, joka oli aluksi    sirppimäinen kuin Kuu. Kaukana lähestyvä meteoriitti näyttää aluksi
olevan paikallaan "puun latvassa". Kaukaa katsoen ne vain putoavat alas ja
peittyvät metsän suojaan. Tänllainen näkymä sopii hyvin
Irbenen salmen  rannoilla asuvien kokemukseksi ja tapahtuma koettiin seuraavanlaiseksi.

Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
siitä päivän kiinni saapi, kuuhuen käsin tavoitti,
kuun on koivun konkelolta, päivän latvasta petäjän.
Ne kohta kotihin saattoi, pimeähän pohjolahan.

Päivä tarkoittaaa Aurinkoa. Louhi tullee sanasta louhikko. Kaali on
Liivinmaalta katsottuna Pohjola. Pohjalla tässä tarkoitettaneen
kraatterin pohjaa. Toisaalta Pohjola on taivaan pohjan suunnassa. 

Maa on useimmissa kielissä äiti. Maa on siis äiti tai yleensä nainen.

pmaa2 (109K) pmaa3 (120K)

Maajumalan kulttipaikka Saarenmaalla. Oikeassa portinpylväässä
on Auringon symboli.

Louhi kuvastaa maaemoa, jonka suu on kraatteri ja meteoriitin räjähdyksessä
ylös nousseet kivet hampaita. Alla kuvassa on yksi Louhin hammas.
Vuosituhanten kuluessa hampaat ovat vähän kuluneet ja kraatterin reunat
tasaantuneet.
Toisissa runoissa Pohjolan emäntä tarkoittaa todellista ihmistä. 
Pohjan akka ja Pohjolan emäntää ovat eri asia.

Louhip (134K)

Kätki kuun kumottamasta kirjarintahan kivehen,
lauloi päivän paistamasta vuorehen teräksisehen.
Itse tuossa noin saneli: "Ellös täältä ilman pääskö,
nousko kuu kumottamahan, pääskö päivä paistamahan,
kun en käyne päästämähän, itse tulle noutamahan

Kun oli kuu kulettanunna sekä päivä saattanunna
Pohjolan kivimäkehen, rautaisehen kalliohon,
jopa valkean varasti, tulen Väinölän tuvilta:
sai tuvat tulettomaksi, pirtit valkeattomaksi.

Tässä puhutaan teräsvuoresta ja rautaisesta kalliosta.
Se osoittaa, että runo on syntynyt paljon tapahtuman jälkeen,
sillä rautaa ei ennen tunnettu, mutta sitä tuli suuri määrä
meteoriitissa. Runon tekijä ei ollut putoamispaikalla,
vaan joutui käyttämään mielikuvitustaan.

Jo oli yö alinomainen, pitkä, pilkkoisen pimeä.
Oli yö Kalevalassa, noilla Väinölän tuvilla
sekä tuolla taivahassa, Ukon ilman istuimilla.

Tukela oli tuletta olla. vaiva suuri valkeatta,
ikävä inehmisien, ikävä itsen Ukonki.

Väinölä oli lähellä putoamispaikkaa, mutta ei kuitenkaan lentoreitin kohdalla.
Ei savu-pölypilvi kovin suuurta aluetta pimentänyt. Toisaalta runossa ei kerrota
savusta, paineaallosta eikä kuumuudesta, jonka meteoriitti aiheutti alleen lentoreitillään. Joten runon tekijä asui eteläpuolella ja siellähän liiviläiset asuivat 4000 vuotta sitten. Putoamispaikka siis oli todella pohjoisessa.

Tuo Ukko, ylijumala, itse ilman suuri luoja,
alkoi tuota ouostella. Arvelee, ajattelevi,
mikä kumma kuun e´essä, mikä terhen päivän tiessä,
kun ei kuu kumotakanan eikä päivä paistakana.

Astui pilven äärtä myöten, taivahan rajoa myöten
sukassa sinertävässä, kirjavassa kaplukassa;
kävi kuuta etsimähän, päiveä tapoamahan;
eipä kuuta löyäkänä, päiveä tapoakana.


sukka (20K)

Tämä kuvaa tilannetta, kun pölypilvi on väistymässä.
Kun pilven reuna on noin 20 km etäisyydellä, Auringon
valosta sininen väri tavoittaa silmän syntyy pilven reunalle
"siniset sukat" Kauempana sininen väri haalistuu ja punainen,
vihreä ja oranssi väri vahvistuvat, syntyy "kirjava kaplukka".

Tulta iski ilman Ukko, valahutti valkeata
miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä;
iski tulta kyntehensä, järskytti jäsenehensä
ylähällä taivosessa, tähtitarhojen tasalla.

Saipa tulta iskemällä. Kätkevi tulikipunan
kultaisehen kukkarohon, hope'isehen kehä'än.
Antoi neien tuuitella, ilman immen vaapotella
kuun uuen kuvoamaksi, uuen auringon aluksi.

Neiti pitkän pilven päällä, impi ilman partahalla
tuota tulta tuuitteli, valkeaista vaapotteli
kultaisessa kätkyessä, hihnoissa hope´isissa.

Hope'iset orret notkui, kätkyt kultainen kulisi,
pilvet liikkui, taivot naukui, taivon kannet kallistihe
tulta tuuiteltaessa, valkeaista vaapottaissa.

Impi tulta tuuitteli, vaapotteli valkeaista,
tulta sormilla somitti, käsin vaali valkeaista;
tuli tuhmalta putosi, valkea varattomalta,
kätösiltä kääntelijän, sormilta somittelijan.

Tässä on uusi tai ehkä kahden runon seos, jotka puhuvat samasta
asiasta, mutta syy ja seurassuhteet menevät ristiin.

Jatkossa seuraa tärkein dokumentti, joka osoittaa varmasti, että
kyse on meteoriitista eikä pelkästä mielikuvituksesta.

Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.

Realistinen kuvaus meteoriitin putoamisesta. Kun meteoriitin pinta
kuumenee nopeasti, ei lämpö ehdi johtua sisäosiin. Pinta laajenee ja irtoaa.
Ilman vastuksen kuumentamat, hehkuvat kappaleet näyttävät rei-iltä
taivaassa. Kun ne irtoavat peräjälkeen, ne näyttävät
tulevan "läpi taivahan yhdeksän". Kaalissa on yhdeksän kraatteria.
Kuusi kirjokantta voi olla runomitan vuoksi tai sitten, se kuvaa, että
jotkut osat olivat niin liki toisiaan, että näkyi selvästi vain
kuusi erillistä "kirjokantta". Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa,
joten havaintoaikaa ei ollut paljon ja lisäksi häikäisy oli voimakas.

Sanoi vanha Väinämöinen: "Veli, seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan, saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen, outo valkea valahti
yläisistä taivosista alaisihin maaemihin,
jos oli kuun kehänen eli päivän pyöryläinen!"

Läksivät urosta kaksi. Astuivat, ajattelivat,
miten tuonne tullaksensa ja kuten osataksensa
tulen siirtymäsijoille, valkean valantomaille.

Tuskin Väinämöinen oli kovin vanha, koska hän jaksoi rämpiä pitkiä
matkoja soisessa maastossa. He kuvittelivat että Kuu tai Aurinko putosi.
Ainoa tuli, joka valahti voi olla meteoriitti. Salamasta ei voinut olla kyse.

Joki joutuvi etehen, melkeän meren tapainen.
Siinä vanha Väinämöinen alkoi veisteä venettä,
alla korven kolkutella. Toinen seppo Ilmarinen
laati kuusesta meloja, petäjästä järkäleitä.

Kuvaus sopii, että he tulivat Saarenmaan eteläpuolelta. Rannat olivat matalia,
joten niitä pitkin pääsi helposti etenemään. Neljä tuhatta vuotta sitten
meren tapainen joki oli hyvin uskottava. He eivät tunteneet silloin vielä
rautaa ja tuskin pronssiakaan. Heidän välieneillä tuskin kovin hienoa venettä
syntyi, pääasia, että se veessä menee. Melatkin olivat järkäleitä.

Sai venonen valmihiksi hankoinensa, airoinensa;
niin veivät venon vesille. Soutelevat, joutelevat
ympäri Nevan jokea, Nevan nientä kiertelevät.

Alkuperäinen joen nimi lienee myöhemmin muutettu tutummaksi Nevan joeksi.
Mikäli kyseessä oli todella Nevan joki, pitäisi kraatteria etsiä
Karjalan kannakselta. On tietysti mahdollista, että Pietarin kaupunki on
rakennettu kraatterin päälle. Neva tarkoittaa suota ja näitä nevajokia
oli kyllä Saarenmaallakin. Todennäköisimmältä tuntuu, että kyseessä
oli nykyinen Nasvajoki

Ilmatar, ihana impi, vanhin luonnon tyttäristä,
tuopa vastahantulevi puhutellen, lausuellen:
"Mitä miehiä olette, kuinka teitä kutsutahan?"

Sanoi vanha Väinämöinen:"Merimiehiä olemme,
minä vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen,
Vaan sano oma sukusi, kuin sinua kutsutahan!"

Vaimotuon sanoiksi virkki: "Minä olen vanhin vaimoksia,
vanhin ilman impilöitä, ensin emä itselöitä,
joll' on vihki viien vaimon, muoto kuuen morsiamen.
Minne te menette, miehet, kunne läksitte , urohot?"

Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkki noin nimesi:
"Tukehtui tulonen meiltä, vaipui meiltä valkeainen.
Viikon on tuletta oltu, pimeíssä piileskelty.
Nyt on meillä mielessämme mennä tulta tietämähän,
jok´on tullut taivahasta, päältä pilvien pu´onnut."

Tässä sanotaan suoraan, että meteoriitti on pudonnut, eikä kyseessä ole
mikään pieni kivi, koska sen seurauksena taivas on pimentynyt.
Kun 1000 tonnia (ehkä enempikin) meteoriittia murenee ja palaa ilmassa,
se todella pimentää taivaan pitkäksi aikaa. Meteoriitti laskeutui
pohjoisempana, mutta savu ja pöly ajautuivat kauemmaksi etelään Väinamöisalle.

Vaimo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Tuli on tuima tie'ttävä, valkeainen vaaittava.
Jo teki tuli tekoset, valkea vahingot laati!
Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen
Luojan luomilta tiloilta, Ukon ilman iskemiltä
läpi taivahan tasaisen, halki tuon ihalan ilman,
puhki reppänän retuisen, kautta kuivan kurkihirren
Tuurin uutehen tupahan, Palvoisen laettomahan.

Runoa on ehkä vähän muutettu jäljestäpäin.
Tuurin uusi tupa lienee ollut pääkraatterin
ympärille myöhemmin rakennettu, muurin erottama alue.
Siinä ei ollut kattoa, se oli laeton.

Tuuri tai Taara oli muinainen jumala, joka lensi tarun mukaan Väike-Maarjasta
Saarenmaalle apuun. Viikinkien Tor lienee samaa alkuperää. Alueella
palvottiin myös Aurinkoa, jonka vuoksi korostetaan alueen katottomuutta.
Alla vielä jäljellä olevaa "Tuurin tupaa".

tuurintupa (130K)

Sitte sinne tultuansa Tuurin uutehen tupahan
panihe pahoille töille, löihe töille törke'ille:
rikkoi rinnat tyttäriltä, neitosilta nännit näppi,
turmeli pojalta polvet, isännältä parran poltti.

Noin 20 km/s lentävän meteoriitin pinta kuumenee ilmassa tuhansiin
asteisiin ja siksi se lähettää voimakasta ultraviolettisäteilyä.
Se polttaa kaikki ihon ulkonevat osat kuten tyttojen paljaat nännit ja ohuen kankaan läpikin. Samoin koukussa olevat polvet puhumattakkaan parrasta.

Äiti lastansa imetti kätkyessä vaivaisesssa.
Tuohon tultua tulonen jo teki pahinta työtä:
poltti lapsen kätkyestä, poltti paarmahat emolta.
Se lapsi meni Manalle, toki poika Tuonelahan,
ku oli luotu kuolemahan, katsottu katoamahan
tuskissa tulen punaisen, vaike'issa valkeaisen.

"Niin emo enemmän tiesi, ei emo manalle mennyt;
se tunsi tulen manata, valkeaisen vaivutella
läpi pienen neulansilmän, halki kirvehen hamaran,



Karjap (138K) piru (21K)

Kaikenlaisiin manauksiin ja loitsuihin uskottiin. Karjaan
kirkon katossa on kuvia erilaisista suojakeinoista.

Vaka vanha Väinämöinen itse ennätti kysyä:
"Kunne tulet tuosta läksi, kunne kiiähti kipunat
Tuurin pellon pientarelta? Metsällenkö vai merelle?"

Puhutaan useasta tulesta. Kaalille tuli yhdeksän tulipalloa.

Vaimo vastaten sanovi, itse virkki, noin nimesi:
"Tuli tuosta mennessänsä, valkeainen vieriessänsä
ensin poltti paljo maita, paljo maita, paljo soita;
viimein vierähti vetehen, aaltoihin aluejärven;
se oli syttyä tulehen, säkehinä säihkyellä.

Aluejärvi syntyi luultavasti vasta meteoriitin räjähtäessä.
Alue tarkoitti suljettua aluetta. Meteoriitin putoamisen aikaan alue oli suota.
Tässä sekoitetaan lampi, jonka meteoriitti teki suohon ja lähellä
ollut merenranta. Merenranta ehkä kuului myöhemmin pyhitettyyn alueeseen.
Tähän viittaa Kaalin meren puolella oleva Pyhan kunta.

"Kolmasti kesäisnä yönä, yheksästi syksy-yönä,
kuohui kuusien tasalle, ärjyi päälle äyrähien
tuon tuiman tulen käsissä, varin valkean väessä.

Runo on ehkä tehty kuulopuheen perusteella ja runoilijan vapaus vaurioittaa
tarkkaa faktaa. Kyse lienee kesäisestä iltayöstä. Tässä
esiintyy taas yhdeksän, joka on kraatterien lukumäärä Kaalilla.
Maininta, että kuohui kuusien tasalla, kertoo että, meteoriitin runko-osan
räjähtäessä, räjädys suuntautui suoraan ylöspäin
ja vei savun ja pölyn korkealle pilveksi. Se selittää, ettei missään
mainita savun hajua.

On arveltu, että Feenikslintutarina olisi myös tästä tapahtumasta.
Graalin malja tarkoittaa ehkä itseasiassa kraatteria. Pimeässä
liekkien loimu antaa kuvan siipiä räpyttelevästä linnusta ja
savun noustessa ilmaan, näyttää tämä lintu nousevan.
Kalevalassa tulinen kokko ehkä on Feenikslinnun suomalainen versio.
Juhannuksena sama kokko saadaan uudelleenräpyttelemään siipiään..

"Kuohui kuiville kalansa, arinoille ahvenensa.
Kalat tuossa katselevat, ahvenet ajattelevat,
miten olla, kuin eleä: ahven itki aittojansa, 
kalat kartanoissansa, kiiski linnoa kivistä.

Väärät muistikuvat ja väärinkäsitykset teettävät
ristiriitoja. Edellä meteoriitti putosin Tuurin tupaan ja sitten Aluejärveen.
Jos todella kyse on Kaalin kraatterista. Meteoriitti ei pudonnut kumpaankaan,
vaan suohon lähelle meren rantaa. Edellinen säkeistö kertoo
räjähdyksen aiheuttamasta veden karkaamisesta meren rannalla. Kun katsoo,
kuinka korkealle räjähdys on nostanut maata kraatterin reunoilla,
voi hyvin kuvitella, kuinka maa on lainehtinut kaempanakin. Räjähdyksen
voima oli atomipommin luokkaa. Kaikki se meteoriitin liike-energia vapautui räjähdyksessä. Kun maa nousi, vesi siirtyi kauemmaksi rannasta.

kratteri (155K)

" Läksi ahven kyhmyniska, tavoitti tulisoroista:
eipä ahven saanutkana. Niin meni sinervä siika:
se nieli tulisorosen, vajotteli valkeaisen.

"Jo vettyi Aluen järvi, pääsi päältä äyrästensä
sijallensa entiselle yhtenä kesäisnä yönä.

Punasoroset tarkoittanevat, että pieniä hehkuvia palasia roiskui rantaan asti.
Maan aatoilu merkitsi, että vesi laski jonkun ajan kuluttua ja vedet tulivat pienenä hyökyaaltona takaisin. Ihme, etteivät ne täyttäneet sivukraattereita.

nelonen (106K)

Loppu runosta käsittelee kalojen kohtaloita, jolla ei ehkä ole mitään
tekemistä meteoriitin kanssa. 

Missä asui Väinämöinen?

 

pmoisio1 (137K) pmoisio2 (112K)
Kuvissa on 4000 vuotta vanha restauroitu asumus kivikauden kylässä Saarijärvellä.

Tarinan dokumenttin kaltaisuudesta voidaan päätellä, että
kyseessä on kertomus todellisesta Väinämöisestä ja Ilmarisesta.
Runossa ei ole varsinaista mytologiaa, vain joitakin uskomuksia.  
Runo kertoo myös Väinämöisen  asuinpaikan, Koska ei puhuta
kuumuudesta eikä savusta, täytyy asinpaikan olla kaukana meteoriitin
lentoreitiltä siis etelä tai lounaispuolella. Koska sammon tarinassa
sijoitetaan pohjola Kaalille, täytyy Väinämöisen
asua etelässä Saarenmaalla. Mielenkiintoinen sattuma on, että paikka,
joka näyttäisi olevan Väinämöisen ja Ilmarisen koti on
nykyäänkin nimeltä Salmi (väin = salmi), jos se sitten on sattuma.  

psalmi (181K)
Salmi nykyisin. 4000 vuotta sitten salmi oli leveä ja syvä.

Noin 4000 vuotta sitten Itämeren suomalaiset asuivat Liivinmaalla nykyisessä
Latviassa ja pohjoissosissa asui pääasiassa Kundan kansaa, jotka olivat
muuttaneet jo aikaisemmin paikalle. Huolimatta Kalevalan kertomista erimieli-
syyksistä sammon suhteen, nämä kansat elivät, metsästivät
ja kalastelivat hyvässä sovussa keskenään. Sensijaan Kaalille
syntyi pelottavan tuntuinen kultti, jota moni kavahti.

Runon perusteella näyttäisi siltä, että Väinämöinen
ja Ilmarinen lähtivät Salmen pohjoisrannalta ja vaelsivat itärantaa
pitkin lähelle nykyistä Kuresaarta. Mainittu Nevajoki oli siellä.
Kuresaaren eteläpuolella on kaksikin jokea, jotka sopivat kuvaan tai ehkä
ne yhdessä muodostivat kyseisen joen.

Väinämöinen sanoi: ".Merimiehiä olemme". Tämä ehkä
tarkoitti, etteivät he olleet vain kalastajia, vaan myös kuljettivat
tavaraa mantereen ja saarenmaan välillä. Vanhoista kreikan tarinoista
käy ilmi, että kreikkalaiset tunsivat  Väinäjoen (Eridanosjoen) ja
kävivät kauppaa itämeren suomalaisten kanssa. He olivat jo pronssiajassa
ja heiltä Ilmarinen ilmeisesti oppi metallien takomistaidon.

Kreikkalaiset kertoivat kuinka Auringo poika putosi Eridanosjoen suulla olevalle
saarelle ja Auringon tyttäret heloitit itkivät veljensä kohtaloa
Eridanosjoen rannalla ja kyynelistä syntyi meripihkaa. Tämän voi
meripihkan takia tulkita vain Väinäjoeksi.

Miten tieto säilyi lähes muuttumattomana 4000 vuotta?

Vakaa vanha Väinämöinen ei ollut aina vanha. Meteoriitin pudotessa
Väinämöinen ja Ilmarinen olivat nuoria merimiehiä.
Vanhalla iällä, kun lähimuisti heikkenee, vanhat asiat tulevat
kirkkaammin esille. Kun ei ollut kirjoja eikä Internettiä suullinen
tieto oli äärimmäisen arvokasta. Vanhoja kokeneita ihmisiä
kunneltiin ja opeteltiin asiat tarkasti ulkoa. Moni halusi olla tietäjä
ja siksi he opettelivat mahdollisimman paljon asioita ulkoa.

Saman asia toistaminen toisin sanoin palveli erityisesti asian säilymistä.
Lauseiden piti olla yhteensopivia. Runomuoto auttoi muistamisessa. (Latvian
kielessä runo tarkoittaa puhetta).

 

Väinäjoen suu oli tärkeä kauppapaikka, josta he saivat
monenlaista uutta tietoa. Ilmarinen muun muassa oppi metallien takomistaidon
luultavasti Kreikkalaisilta kauppiailta, jotka tulivat Dnepriltä
Väinäjoelle. Rauta oli vielä tuntematon käsite ja Kaalille satanutta
rautaa kutsuttiinkin usein aluksi Auringon kullaksi. Ehkä Kreikkalaisten etsimä
kultainen talja olikin jonkinlainen rautavahvisteinen panssariliivi.

Tietolähteet

1. Kalevala.
2. Reet Tiirmaa, Kaali meteoriit, Tallinna 1994, ISBN9985-50-022-9 (Kirjassa on
Suomenkielinen tiivistelmä)
3. Viron meteorittikraatterit, Tallinna 2006, ISBN 9985-9763-6-3
4. Tähden arvet Saarenmaalla
5. Lennart Meri, Hopean valkea (Hobevalge, Tallinna 1976)
6. Karl Kello, Põhjamaine vaarao, Tallinna 2004 ISBN9949-10-482-3
7. Karl Kello, Saarenmaan Kaalijärvi, ISBN 9949-10-097-6
8. Karl Kello Draakoni märgi all, Tallinna 2007
9. Keskustelu Reet Tiirmaan kanssa elokuussa 2008 - 2010.
10. Odysseuksen harharetket
11. Suomen muinaisrunoja, Helsinki 1930

Sampo
Miksi Väinämöinen nousi Otavaista oppimaan
Kun lohikäärme söi Auringon
Kalevalan runojen ajoitusta